Levyarvio: Metallica - Hardwired...to Self-Destruct

Raskaan rockin mammutti, Metallica, julkaisi uuden albuminsa Hardwired...to Self-Destruct 18. päivä marraskuuta.

Kyseessä on tuplalevy, joista kumpikin sisältää kuusi kappaletta. Deluxe-versiossa on lisäksi uudelleenäänitys Lords of Summer -kappaleesta sekä cover-kappaleita ja liveäänityksiä.

Metallica-taustani
Omasta Metallica-taustastani sen verran, että en kuulu pitkätukkaisten heimoon, jotka tunnustavat vain Metallican alkupään tuotannon ainoaksi oikeaksi Metallicaksi. Ensimmäiset kuulemani Metallica-kappaleet olivat The Black Albumilta. Ensimmäinen ostamani Metallica-levy oli puolestaan Load sen ilmestyessä. Itse asiassa se oli ensimmäinen ylipäätään ostamani CD-levy. Load tuli kuunneltua aika tarkasti, kun se oli tuolloin ainoa omistamani levy. Toki kaseteille oli jo jotain muutakin musiikkia tarttunut. Tämän jälkeen kuulin radiosta Fade to Blackin, joka teki lähtemättömän vaikutuksen.

Lisää Metallican alkupään tuotantoon tutustuin Apocalyptican ensimmäisen levyn kautta, jonka jälkeen sain käsiini kasetille nauhoitetun Master of Puppets -albumin. Tämän jälkeen päivitin itselleni vähitellen Metallican alkupään tuotannon sekä aina heti ilmestyessään uudet albumit. Musiikin kuuntelemisen lisäksi olen lukenut Metallicaa koskevaa kirjallisuutta ja artikkeleita.

Nykyään Metallica-levyt ovat ilmestyneet todella harvaan. Kun St. Anger ei vastannut odotuksiani (on siellä hyvääkin), niin aika on käynyt välillä pitkäksi uutta levyä odotellessa. Death Magnetic oli hyvä levy, mutta Hardwired...to Self-Destruct on parempi.

Metallica - Hardwired...to Self-Destruct
Ensimmäiseksi sanottakoon, että levy kuulostaa hyvältä, vaikkakaan en sinänsä ole mikään soundikriitikko. Kirk Hammetin soolot ovat vähän ideattomia joissakin kappaleissa, mutta täyttävät kuitenkin ruutunsa. Levyllä ei ole odottamaani varsinaista balladia, mutta toisaalta on tosi paljon sekä kitara että laulumelodioita. On hyvä, että biisit eivät ole vain sitä päppäräpäppärä-riffiä, vaan kappaleet ovat hyvän laulunkin varassa. Jostain luin maininnan, että levyllä on liikaa biisejä, mutta minusta noista ideoista olisi saanut enemmänkin biisejä. Se on Metallican tyyli sovittaa, että välillä jotkut biisit poukkoilevat aika paljon. Tällä kertaa kappaleet pysyvät tosin pääasiassa kiitettävästi kasassa.

Lars Ulrichin rumputyöskentelystä liikkuu kaikenlaisia juttuja. Pitkälettitekniikkataiturit eivät ilmeisestikään arvosta Lars Ulrichin soittoa. Itse ottaisin ainakin bändiini mieluummin hyvän rumpalin, jolla on myös visioita muun muassa kappaleiden tekemiseen kuin pelkän tekniikkavirtuoosin. Lars Ulrichilla noita visioita riittää ja hän saa ilmeisesti James Hetfieldistä otettua paljon irti ja yhteistyö on toimivaa. Uuden levyn kappaleethan ovat lähes pelkästään kaksikon käsialaa.

En näe 12 kappaletta minkäänlaisena miinuksena vaan päinvastoin. Tuotanto on sen verran monipuolista, että varmasti monet löytävät albumilta mielestään heikkoja kappaleita, mutta nuo heikot kappaleet vaihtelevat kuuntelijoiden mukaan. Jollekin heikko kappale voi olla toiselle loistava. On hyvä, että materiaalia on runsaasti.

Poimin albumilta erityismaininnalla Halo On Fire -kappaleen. Kerrassaan täyden kympin kappale minun korvissani. Sitten sanottakoon, että mikäli nopean musiikin ystäville ei albumin päättävä Spit Out the Bone iske, niin lieneekö tällöin vikana vain negatiivinen suhtautuminen Metallica-nimiseen orkesteriin. Omalla sarallaan mestariteos.

Deluxe-version kolmannelle levylle olisin toivonut alunperin suunniteltuja albumin alkuperäisversioita/riffejä. Ne olisivat olleet minusta mielenkiintoisempia kuin vanhojen kappaleiden liveversiot, joita voi kuunnella muualtakin.

Kuuntelen musiikkia musiikki edellä. Hyvät sanat parantavat mielestäni musiikin vaikutusta kun huonot tekevät päinvastoin. Albumin sanoitukset yltävät ensiksi mainittuun vaikutukseen.

Pikakommentit kappaleista
Hardwired
Erinomainen avausraita. Homma yksinkertaisesti kunnolla käyntiin.

Atlas, Rise!
Sisältää loistavia kohtia. Itse poistaisin kappaleesta joitakin kohtia, jotta loistavuus pääsisi vielä paremmin esiin.

Now That We're Dead
Erittäin hyvä alku. Erittäin hyvä biisi.

Moth Into Flame
Toimii.

Dream No More
Heijastaa Load/Reload -aikakautta ja se ei ole ollenkaan huono asia (sori vaan pitkätukille).

Halo on Fire
Kappale numero yksi tällä levyllä.

Confusion
Alun intron jälkeen lähtee mukavasti käyntiin ja laulu on hyvää osastoa.

ManUNkind
Hieno intro kappaleessa.

Here Comes Revenge ja  Am I Savage?
Vaativat vielä lisäkuuntelua.

Murder One
Kappale Lemmylle. Toimii.

Spit Out the Bone
Nopeiden kappaleiden parhaimmistoa.

Lords of Summer (Deluxe)
Parempi kuin aiempi versio kyseisestä kappaleesta. Aina ei näin käy, mutta nyt meni parempaan suuntaan.

Lopuksi
Olen todella tyytyväinen sekä kuuntelijan kuulokulmasta että myös siitä näkökulmasta, kun Metallica onnistui hienosti uuden levynsä tekemisessä. Toivottavasti seuraavan levyn ilmestymiseen ei kulu kahdeksaa vuotta.

Punttien kolistajille sanottakoon, etten ole vielä treenannut levyn tahdissa, mutta olen aivan varma, että jokunen kilo tai toisto tulee lisää, kun levy soi treenin taustalla.

Onko Hardwired...to Self-Destruct Metallican parhaita albumeita? Vaikka en kuulukaan pitkätukkien heimoon, niin ymmärrän ja olen yhtä mieltä Metallican alkupään tuotannon historiallisesta merkityksestä ja loistavuudesta. Musiikin kuuntelussa vaikuttaa sekin, kuinka puhkikuunneltuja kappaleet ovat, joten sanoisin, että Hardwired...to Self-Destruct kuulostaa tällä hetkellä minun korvissani Metallican parhaalta levyltä.

Teksti: Kirmo Varvikko 21.11.2016