Kirmon Blogi


2012.09.07 - Hatunnoston arvoinen asia

Ei urheilijaa tarvitse nostaa millekään erityiselle jalustalle, mutta olympialaisten aikaan tapahtunut Suomen parhaimmiston nimittely esimerkiksi kisaturisteiksi tai sisuttomiksi on joutavaa höpötystä yleensä sellaisten ihmisten suusta, jotka eivät ymmärrä kilpaurheilusta mitään. Se mihin urheilija urallaan yltää, riippuu monesta tekijästä, eikä yksinomaan urheilijan sisukkuudesta. Hyvät harjoitteluolosuhteet, osaava valmennus, vammojen välttäminen, taloudelliset resurssit ja urheilijan luontainen lahjakkuus parantavat lopputulosta. Varmasti maailman huipulla olevalla urheilijalla on valtavan kovan työn lisäksi ollut myös monta onnenpotkua sysäämässä eteenpäin. Pelkkä kylmä tuloslista urheilukilpailun jälkeen ei kerro kaikkea siitä, kuinka paljon urheilija on ponnistellut tavoitteidensa eteen. Tuloslistassa ei näy loukkaantumiset, henkilökohtaiset ongelmat tai kyseenalainen tuomaritoiminta. Tuloslistassa näkyy sijoituksen ja tuloksen lisäksi se, että urheilija on ollut paikalla silloin, kun kilpailu on alkanut.

Osallistumalla kilpailuun urheilija altistaa itsensä arvostelulle. Jo kilpailuun osallistuminen sinänsä on aina hatunnoston arvoinen asia. "Kovat" kaverit löytyvät monesti katsomosta, mutta heillä ei välttämättä ole rohkeutta astua estradille näyttämään "kovuuttaan". Mitäs, jos "kova" kokeekin tappion. Silloinhan hän ei olekaan niin kova kuin se joka hänet voitti. Jollekin tavoite voi olla piirinmestaruus ja toiselle pääsy SM-kilpailuun. Joku voittaa lajissaan Suomen mestaruuden. Pitäisikö Suomen mestarin sitten jäädä pois kansainvälisestä kilpailusta, jos mahdollisuuksia esimerkiksi 16 parhaan joukkoon ei sillä kertaa välttämättä ole? Näin hän ei altistaisi itseään kovempaan vertailuun ja suurelle vaaralle kokea tappiota, kuten ei tee tuo katsomon "kova mieskään", kun ei osallistu mihinkään kilpailuun.  Mutta miksi pysähtyä ennen kuin matka on taivallettu perille asti, vain sen takia, kun joku asiasta ymmärtämätön lässyttää joutavia mielipiteitään? Kuitenkin kovempien kisojen kautta urheilija monesti saa kaiken irti potentiaalistaan. Ilman, että ottaa "riskin" kokea tappion, ei voi saavuttaa suurinta mahdollista voittoakaan.


Numerolappu rintaan ja kisaamaan!

Joillakin kovilla lahjakkuuksillakin jää urheilu-ura kesken loukkaantumisen takia. On voitu tehdä asioita ihan oikein, mutta aina voi mukana olla myös yksinkertaisesti huonoa onnea. On voinut sattua esimerkiksi tapaturma, jota on ollut vaikea ennalta ehkäistä. Nyrkkeilijällä on voinut olla se tilanne, että hyviä matseja ei olekaan koskaan saatu järjestymään ja joukkuelajeissa ei jonkun pelaajan pelityyli miellytä valmentajaa ja näyttöpaikkaa ei tulekaan. Nämä ovat ikäviä asioita ja sitä turhautumisen tunnetta ei pysty ymmärtämään kuin toinen urheilija, joka on saman kokenut ja kaikkensa yrittänyt. Jos ura jää epäonnen takia kesken, ei se osoita sitä, että urheilija olisi samaa sakkia sen katsomon "kovan miehen" kanssa, sillä urheilija on laittanut itsensä peliin ja uskaltautunut lähteä kisaamaan. Siinä on jo iso ero. Joskus on vain järkevää siirtyä muihin asioihin elämässä. Ei urheilussa, kuten ei muussakaan elämässä, saa aina sitä, mitä ansaitsee.

Joissakin lajeissa huippu-urheilijatkin tienaavat työssä käymällä matkarahansa arvokilpailuihin ja tietysti kaikki muutkin urheilusta aiheutuvat kulut rahoitetaan omasta kukkarosta. Sitten, jos tilanne on sen verran parempi, että matka arvokilpailuun maksetaan, niin alkaa lässytys, että veronmaksajien rahoilla lähetetään "kisaturisteja" maailmalle. Kai tämä ajatusmalli antaa oikeuden arvostella urheilijaa miten haluaa ja näin urheilija voi toimia pahaa oloa potevan kansalaisen sylkykuppina. Tulosten ja sijoituksien spekulointi kyllä kuuluu urheiluun. Se tekee osaltaan urheilun seuraamisesta mielenkiintoista. Mutta asialinja olisi hyvä säilyttää. Pitää kuitenkin muistaa, että merkittävä osa urheiluun tulevista tukieuroista maksetaan veikkausvoittovaroista ja aika paljonhan nimenomaan niitä urheilukilpailuja veikataan ja jännitetään. Itse asiassa urheilukilpailuiden veikkausvoittovarat pitäisi maksaa täysimääräisinä urheilun edistämiseen ja vielä osuudet lottoarvonnoista yms. päälle.

Monessa tapauksessa niin sanottujen valtalajienkin korkean tason urheilijat lyövät vähät rahansa urheiluun panostamiseen ja luopuvat monesta asiasta urheilun takia. Kuten sanottua, ei sitä tarvitse ylikorostaa tai jalustalle nostaa, niin urheilija haluaakin tehdä. Mutta ei se voi vittuilun aihekaan olla. Yksinkertaisesti se on hatunnoston arvoinen asia, että joku jaksaa yrittää, tehdä rehellistä kovaa työtä, pistää itsensä peliin ja on viivalla numerolappu rinnassa kilpailun alkaessa.

Oli ilo seurata yleisurheilun Suomi-Ruotsi maaottelua. Minun silmääni maaottelussa pisti kaksi positiivista asiaa. Suomen naisilla oli hyvä yhteishenki päällä ja tekemisen meininki. Toinen asia oli haastatteluja tehnyt Kaj Kunnas, jonka urheilijoita kannustava ote oli hienoa katseltavaa.

Kirmo Varvikko



ETUSIVULLE