Erän puolessa välissä Wilder kokeilee kovaa oikeaansa,
minkä Helenius väistää hyvin. Kahden minuutin kohdalla
Helenius työntää lähitilanteessa Wilderin kauemmas,
ja ensimmäinen erä jatkuu tarkkaillen. Sitten Helenius lyö
vasemmalla vartaloon ja perään vasen-oikean -yhdistelmän,
joista oikea koukku osuu vartaloon. Wilder ei tee juurikaan aloitteita
yksittäisiä vasempia suoria lukuun ottamatta. Mitään
dramaattista ei ottelun ensimmäisessä erässä ole tähän
mennessä tapahtunut. Ensimmäisen erän lopussa Wilder on
kulmassa, ja Helenius hakee tarkkaillen iskulleen paikkaa. Tilanne vaikuttaa
siltä, että varmasti erä loppuun ja tunnusteleva erä
voitaisiin merkitä Heleniukselle.
Helenius päättää kuitenkin tehdä aloitteen
hyökkäämällä hieman huonosta asennosta oikea-vasen-oikea
-yhdistelmällä, mutta sarjan päättänyt oikea ei
koskaan tavoita Wilderiä, vaan tämä ponnahtaa köysistä
lyöden lyhyen kovan oikean eteenpäin pyrkineeseen Heleniukseen.
Helenius, joka on samaan aikaan lyömässä omaa oikeaansa,
ei ehdi nähdä iskua. Isku, jota ei näe, on kaikkein vaarallisin.
Robert Heleniuksen tyly tyrmäystappio on tosiasia.
Ammattinyrkkeilyssä kaikki on mahdollista
Ammattinyrkkeilyssä voi ratkaisu tulla missä erässä
tahansa. Varsinkin, kun vastassa on lajin historian ehkä kovalyöntisin
nyrkkeilijä. Olisiko Heleniuksen työskentely parantunut ja iskuetäisyys
löytynyt paremmin ottelun edetessä – sitä emme saa varmaksi
tietää. Joskus nyrkkeilyssä voi ottelun alussa olla lievää
tahmeutta ennen kuin otteleminen lähtee kunnolla käyntiin. Robert
Helenius itse ja hänen taustajoukkonsa tietävät paremmin,
mikä meni vikaan. Erätauolla Heleniuksen kulma olisi voinut antaa
ensimmäisen erän havaintojen perusteella neuvoja ottelun jatkoon,
jolloin kokenut ottelija olisi todennäköisesti parantanut tekemistä,
mutta tätä mahdollisuutta ei tällä kertaa auennut.
Raskaansarjan ammattinyrkkeilyn historia pitää sisällään
monenlaisia tapahtumia ja yllätyksiä. Vuonna 1986 James Smith
voitti yllättäen Tim Witherspoonin. Eikä vain voittanut,
vaan Smith tyrmäsi Witherspoonin ensimmäisessä erässä,
vaikka oli hävinnyt tälle aiemmin 12 erän ottelun selvästi
pistein. Siinä yksi esimerkki monista lajin historian tapahtumista,
jotka osoittavat, että mitä tahansa voi tapahtua – etenkin raskaassa
sarjassa. Joskus useampien erien selvä hallinta voi olla varmempi
osoitus selvästä tasoerosta kuin ensimmäisen erän tyrmäys.
Deontay Wilderin vahva paluu
Deontay Wilder ei ole ollut parhaimmillaan liikkuessaan taaksepäin,
mutta valtava määrä sparrieriä on kehittänyt miestä.
Robert Helenius teki Wilderin aiemmat ottelut huomioon ottaen oikein pyrkiessään
pitämään painetta ja liikkumalla eteenpäin, mutta hyvänä
vastaiskijänä Helenius olisi Wilderin aloitteiden jälkeen
voinut löytää parempia mahdollisuuksia omille hyökkäyksille
kuin omilla aloitteilla. Tällöin myös Heleniuksen oma puolustus
olisi voinut toimia varmemmin.
Joka tapauksessa Deontay Wilder teki vahvan paluun tappioidensa jälkeen
ja ilmoittautui jälleen raskaansarjan kärkitaistoon mukaan. Tämä
oli nyt toinen ottelu Malik Scottin valmennuksessa. Yhteistyö näyttää
tuottavan parannusta Wilderin nyrkkeilemiseen. Wilder on erittäin
vaarallinen aivan ketä vastaan tahansa.
Voimalaitoksen YouTube-kanavan jäsenet voivat käydä katsomassa
ottelun ennakkoarvion alla olevalta videolta. Jäsenenä tuet Voimalaitos-sivuston
ja YouTube-kanavan toimintaa. |
|
|