ETUSIVULLE
 

TUTUSTU!

TYKKÄÄ!

TILAA!

SEURAA!

Robert Helenius – Pohjolan painajainen
20.9.2021

Ammattinyrkkeilijä Robert ”The Nordic Nightmare” Helenius ottelee tasolla, jonne suomalaisista raskaansarjan tykeistä on yltänyt vain Gunnar Bärlund, joka oli parhaimmillaan maailmanmestari Joe Louisin toinen haastaja vuonna 1938. Kovaiskuisella Robert Heleniuksella on vahva amatöörinyrkkeilytausta, jonka pohjalta myös ammattikehissä on tullut kovaa jälkeä, vaikka epäonni onkin vaivannut miestä.

Nuoruudessa Robert Helenius harrasti muun muassa kuulantyöntöä, mistä oli hyötyä iskuvoiman kehittymisessä. Kuitenkin nyrkkeily oli se laji, joka tempaisi hänet todella mukaansa. Isänsä Karl Heleniuksen valmennuksessa opittiin nyrkkeilytaitoja, joista osaltaan kertoo sekin, että Robert Helenius sparrasi vasta 16-vuotiaana raskaansarjan ammattinyrkkeilijä Tony Halmeen kanssa. Halme valmistautui tuolloin toiseen SM-otteluun Mika Kihlströmiä vastaan. Tony Halme kertoi olevansa onnekas saadessaan sparrata Heleniuksen kanssa ja ennusti nuoresta nyrkkeilijästä tulevaisuuden tekijää.

Amatööriurallaan Robert Helenius otteli 143 BoxRec-sivustolle merkittyä ottelua ja saavutti muun muassa EM-hopeaa vuonna 2006. Vahva amatööriura on ollut suuri etu vuonna 2008 käynnistyneellä ammattilaisuralla. Kun nyrkkeilytaitojen lisäksi pituutta ja ulottuvuutta löytyy kaksi metriä, alkoi kovaiskuinen Helenius tehdä ammattikehissä selvää jälkeä.

Pohjolan Painajainen
Robert Helenius oli solminut ammattilaissopimuksen saksalaisen Sauerland-tallin kanssa vuonna 2006. Ammattilaisuran Helenius aloitti toukokuussa 2008 ensimmäisen erän tyrmäysvoitolla. Voitosta voittoon kulkeneen Heleniuksen vastukset kovenivat ja Saksassa harjoiteltiin erittäin kovaa.


Robert Helenius Urheiluruudussa loppuvuodesta 2009.

Useita tyrmäysvoittojakin ottanut Helenius, joutui tammikuussa 2010 kovan haasteen eteen. Vastakkaiseen kehäkulmaan asteli entinen maailmanmestari Lamon Brewster, joka oli kuusi vuotta aiemmin tyrmännyt Wladimir Klitschkon voittaessaan maailmanmestaruuden. Ottelun alussa Brewster pyrki lähietäisyydelle Heleniuksen lyödessä vasenta suoraa ja suojaten hyvin. Heleniuksen kovaa oikeaakin oli nähty ottelun alkupuolella, kunnes se osui toden teolla ottelun toisessa erässä ja Lamon Brewster kanveesille.

Helenius pehmitti Brewsteria erä erältä, kunnes kahdeksannessa erässä Heleniuksen oikean käden kohokoukku osuu hyvin ja sitä seuraava oikea suora suorastaan lennättää Brewsterin kehäkulmaan. Hetken kuluttua Helenius osuu jälleen oikealla ja Brewsterin otteleminen alkaa muistuttaa lähinnä selviytymistaistelua. Lopulta kehätuomari on nähnyt pommitusta tarpeeksi ja keskeyttää ottelun. Suomalainen raskaansarjan nyrkkeilijä on tehnyt harvinaisen tempun kukistaessaan entisen maailmanmestarin.

Seuraavassa ottelussa Helenius voitti pistein niin ikään Lamon Brewsterin kukistaneen Gbenga Oluokunin Suomessa käydyssä ottelussa. Sitten kaatui Gregory Tony kuudennen erän tyrmäyksellä. Marraskuussa 2010 Suomeen järjestettiin iso ammattinyrkkeilyilta. Helsingin Hartwall Areenalla käydyn tapahtuman pääottelussa Carl Froch ja Arthur Abraham ottelivat WBC-liiton MM-tittelistä. Robert Heleniuksen vastustajaksi saapui Ruotsin Attila Levin.

Tunnelma tiivistyy ja esiottelussa kuulunut yksittäinen ”lyö sitä” huudahdus muuttuu kymmentuhatpäisen yleisön huutomyrskyksi. Attila Levin aloittaa ottelun Robert Heleniusta vastaan vahvasti. Levin ottelee aktiivisesti ja lyö vasenta suoraa ja molempien käsien koukkuja ottelun ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä Helenius lyö oikealla eteenpäin pyrkineen Levinin kanveesille ja tunnelma suomalaisyleisössä nousee kattoon. Ruotsalainen pystyy jatkamaan ottelua luvunlaskun jälkeen. Tämän jälkeen Helenius hyökkää, lyö molemmilla käsillä ja ahdistaa Levinin köysiin. Kehätuomarilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää ottelu. Suomi-Ruotsi-ottelu on päättynyt riemukkaasti Suomen Robert Heleniuksen voittoon.

Seuraavissa otteluissa suomalainen yleisö pääsee näkemään Ylen tv-lähetyksissä, kuinka Robert Helenius tyrmää kaksi entistä maailmanmestaria. Samuel Peter ja Siarhei Liakhovich joutuvat rajuun iskumyllyyn ja nyt suomalaiset todellakin tietävät, minkälainen nyrkkeilijä Pohjolan Painajainen on.

Epäonnea, epäonnea ja epäonnea
Robert Heleniuksen kohdalla oli vakavasti puhuttu maailmanmestari Wladimir Klitschkon haastamisesta. Klitschko oli omien tappioidensa jälkeen tullut vahvempana takaisin ja aloittanut pitkän valtakauden raskaassa sarjassa. Ensin piti kuitenkin selvittää kuka on Euroopan kuningas. EM-ottelussa vastaan asettui kivikova Dereck Chisora. Ottelun ensimmäisessä erässä Helenius lyö kovan oikean ja aiemmin eteenpäin pyrkinyt Chisora laittaakin pakin päälle ja ajelehtii kehän toiselta puolelta toiselle. Robert Helenius oli loukannut oikean olkapäänsä ennen ottelua ja nyt se hajosi pahemmin. Ottelusta tuli tiukka ja tuomarit näkivät Heleniuksen hajaäänituomiolla niukasti voittajaksi. Olkapäävamma osoittautui niin pahaksi, että tie veikin MM-ottelun sijasta sairaalaan leikattavaksi.

Luonnollisestikin Robert Helenius joutui pitämään ottelutaukoa kuntoutuessaan olkapäävammastaan. Paluuottelussa marraskuussa 2012 kukistui simpukkalyönnistään tunnettu Sherman Williams pistein, vaikka Helenius joutuikin syömään simpukan osoittaen kuitenkin iskunkestävyyttään selviten tilanteesta. Seuraavaksi Helenius voitti Michael Sprottin niin ikään pistein. Helenius ajautui riitaan Sauerland-tallin kanssa ja palasi takaisin Suomeen. Sopimus ei vastannut sitä, mistä aiemmin oli ollut puhe. Lisäksi saksalaisessa valmennuksessa tehty kova mutta yksipuolinen harjoittelu johti loukkaantumisiin.

Ahvenanmaalle muuttanut Robert Helenius palasi kilpakehään ottelemalla maaliskuussa 2015 Virossa. Uudeksi valmentajaksi oli ryhtynyt Johan Lindström. Tämän jälkeen otteluita alettiin järjestää Suomessa. Kahden voitokkaan paluuottelun jälkeen kukistui Franz Rill pistein EM-ottelussa. Vaikka Rill kävikin ottelussa kaksi kertaa kanveesilla, oli esillä kysymyksiä kuinka hyvin Heleniuksen oikea suora oli palautunut olkapäävamman jälkeen. Kolmen voitokkaan paluuottelun jälkeen Robert Heleniuksen vastus koveni. Kaksi suomalaistakin ammattilaisurallaan tyrmännyt Johann Duhaupas muodosti Heleniuksen paluun siihen asti kovimman haasteen.

Robert Helenius aloittaa ottelun ranskalaista Johann Duhaupasia vastaan loistavasti. Helenius lyö heti alkuun kovaa vartaloon. Etukäsi toimii hyvin ja ranskalaisen yritykset Helenius joko torjuu käsillään tai liikkumalla alta pois. Toisessa erässä Helenius osuu jälleen hyvin vartaloon ja iskusarjatkin lähtevät terävästi. Duhaupas jatkaa kuitenkin jatkuvaa eteenpäin menemistä, mitä oli ensimmäisessä erässäkin tehnyt. Kolmas erä ja jälleen Helenius iskee kovaa vartaloon. Duhaupas osuu vasemmalla, mutta Heleniuksen hetkellinen aggressiivisuus pakottaa Duhaupasin liikkumaan taaksepäin. Duhaupas osuu ja Heleniuksen nenästä alkaa vuotaa verta. Helenius päättää kolmannen kuitenkin erän hyvin.

Neljännessä erässä Johann Duhaupasin kova oikea osuu pahasti Heleniukseen ja tilanteen jälkeen Heleniuksen pyrkiessä liikkumaan taaksepäin jalat menevät pois alta ja luvunlasku on tosiasia. Helenius aloittaa viidennen erän hyvin. Vähän ennen erän puoliväliä Helenius lyö kovaa vartaloon, mutta Duhaupas vastaa vasemman käden suorillaan. Kuudennen erän puolen välin jälkeen Robert Helenius osuu oikealla kohokoukulla todella hyvin, mutta Ranskan kivipää sen kuin vain kestää. Erä etenee tasaisesti ja kovaa iskujenvaihtoa käydään. Aivan kuudennen erän viimeisillä sekunneilla ranskalainen lyö kovan oikean ja Helenius kaatuu pahannäköisesti kanveesille. Helenius pyrkii nousemaan pystyyn, mutta jalat eivät enää tottele miestä ja ammattilaisuran ensimmäinen tappio on tosiasia.

Ottelun jälkeen puhetta oli myös kovista hanskoista, joita ranskalainen käytti ottelussa. ”Tappohanskoiksikin” nimetyissä kintaissa ei juuri pehmustetta ollut, eivätkä ne ilmeisesti olisi edes mahtuneet Robert Heleniuksen käsiin. Muutenkin käsivammoista urallaan kärsinyt Helenius suosi eri valmistajan nyrkkeilyhanskoja. Suomessa käydyssä ottelussa ei ranskalaiselle olisi pitänyt tarjota mahdollisuutta kovempiin kintaisiin.
Ennen olkapäävammaa Robert Helenius oli tullut tunnetuksi kovista oikean käden iskuistaan päähän ja vartaloon. Oikean käden vartalokoukku vaikutti ainakin lähtevän entiseen tapaansa. Saksan Konstantin Airich kaatui Heleniuksen vartaloiskuun ja paluu voittojen tielle tapahtui komeasti tyrmäyksellä. Argentiinalainen Gonzalo Omar Basile kesti Heleniuksen käsittelyssä vain 48 sekunnissa. Basile oli rankingsijoitustaan heikompi vastustaja, mutta ottelu oli paikallaan Heleniuksen nostaessa nopealla tyrmäyksellään omaa rankingsijoitustaan.

Tämän jälkeen Heleniukselle kaavailtiin vastustajaksi sekä Dereck Chisoraa että Ian Lewisonia, mutta nämä ottelut peruuntuivat Heleniuksesta riippumattomista syistä. Korvaajaksi saapui Venäjän Evgeny "Molekyyli Helvetistä" Orlov. Helenius takoi Orlovin kypsäksi kuuden erän aikana, jonka jälkeen Molekyyli halusi ilmeisesti mieluummin takaisin Helvettiin kuin Heleniuksen kanssa seitsemänteen erään. Tässä kohtaa otteleminen ja aktiivisena pysyminen oli Heleniukselle tärkeää, vaikka huippuottelu saikin vielä odottaa.

Robert Helenius kärsi uransa toisen tappion Walesin Cardiffissa lokakuussa 2017 huippuottelussa Dillian Whytea vastaan. Ottelun alku on Heleniukselta hyvä ja ensimmäinen erä tunnustelevasti tasatahtiin. Toisessa erässä Helenius osuu hyvin oikealla useampaankin eri otteeseen. Myös vasen koukku löytää tiensä perille Dillian Whyten päähän samoin kuin oikea koukku vartaloon. Kolmannessa erässä Whyte jatkaa eteenpäin tulemista ja Helenius passivoituu jonkun verran.

Seuraavissa erissä ottelun kulku vakiintuu siihen suuntaan, että Whyte tekee aloitteet Heleniuksen ollessa passiivinen. Helenius suojaa kyllä hyvin, osuu itsekin välillä ja omiin tulleet iskut kestää ilman ongelmia, mutta kehän hallinta ja aloitteet ovat jatkuvasti Whytella. Loppuerissä Robert Heleniuksen mahdollisuudet pistevoittoon ovat menneet, joten ainoastaan yllättävä osuma voisi kääntää ottelun suomalaiselle. Sitä ei kuitenkaan tule, ja selkeä pistevoitto Dillian Whytelle.

Robert Heleniuksen nyrkkeilykyvyt olivat ottelussa nähtävissä, mutta tällä kertaa puhti ei riittänyt. Helenius tarttui tilaisuuteen lyhyellä varoitusajalla ja jälkeenpäin ilmeni, että hän otteli epäkuntoisena keuhkosairauden vaivatessa miestä.

Valkovenäläistä Yury Bykhautsouta vastaan käydyssä ottelussa Robert Heleniuksen epäonni vain jatkui. Lukuisista loukkaantumista urallaan kärsineen Heleniuksen oikean käden kämmenselästä murtui luu ja ottelusta tuli odotettua hankalampi. Helenius ei kuitenkaan luovuttanut ja taisteli ottelun loppuun asti. Niukka pistevoitto ja käsivamma eivät kuitenkaan vieneet uraa toivottuun suuntaan ja tilanne näytti hankalalta. Käsi kipsattiin ottelun jälkeen, mikä toi tietenkin tauon oikealla kädellä lyömiseen ja näin ollen myös täysipainoiseen harjoitteluun.

Takaisin huipulle
Robert Helenius aloitti uransa jälleenrakentamisen uusintaottelulla Yury Bykhautsoua vastaan. Nyt käsi kesti ottelemisen, ja paluu terveiden kirjoihin oli tehty. Ottelun kuva oli selkeä Bykhautsoun mennessä jatkuvasti eteenpäin kädet ylhäällä suojauksessa ja leuka rinnassa. Yury Bykhautsoulla oli allaan ennen Heleniuksen toista kohtaamista 29 ammattilaisottelua, joista vain kolme kertaa hänet on pysäytetty ennen täyttä aikaa. Vaikkakin valkovenäläisellä on urallaan runsaasti tappioita, ovat ne tulleet hyvälistaisia vastustajia vastaan. Jälleen mentiin tuomaripisteille, joiden mukaan Robert Helenius voitti yksimielisellä päätöksellä.


Helenius vs Bykhautsou uusintaottelu käynnissä.

Seuraavassa ottelussa vastus koveni huomattavasti, kun vastaan asettui Erkan Teper. Robert Helenius marssi saksalaiskehään syyskuussa 2018 AC/DC:n Hell's Bellsin tahdissa. Ottelun alussa kävi selväksi, että Robert Helenius on parempi nyrkkeilijä kuin Erkan Teper, vaikka Teperillä onkin tilillään voitto muun muassa Heleniuksen aiemmin voittaneesta Johann Duhaupasista. Kolmannen erän lopussa Teper oli pahoissa vaikeuksissa kongin katkaistessa tilanteen. Vähitellen Teper pääsi otteluun takaisin mukaan, mutta Robert Helenius nyrkkeili maltilla ja pehmitti Teperiä erä erältä.

Matsia seuratessa tuntui, että hienosti otellut Robert Helenius ansaitsee voittaa, mutta samalla piti muistaa, että nyrkkeilyottelussa voi tapahtua mitä tahansa – etenkin raskaassa sarjassa yksi isku voi muuttaa ottelun kulun. Ottelu oli kummallekin nyrkkeilijälle erittäin tärkeä. Voitto tietäisi hyvää sijoitusta IBF-liiton haastajalistalla. Erkan Teperilläkin oli omat paikkansa, mutta missään vaiheessa hän ei kyennyt horjuttamaan Robert Heleniusta.

Sitten koitti kahdeksannen erän loppuhetket. Suomalaisen vasen koukku ja helvetin kellot soivat saksalaisen päässä. Robert Helenius viimeisteli tilanteen vasemmalla suorallaan ja tyrmäysvoitto Erkan Teperistä oli tosiasia. Erkan Teperiä ei ollut kukaan tyrmännyt aikaisemmin tämän ammattilaisuralla.

Seuraavaksi Robert Helenius otteli ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan Yhdysvalloissa. Matsia ennen sairastellut Helenius kärsi kuitenkin harmittavan tappion Gerald Washingtonia vastaan käydyssä kamppailussa. Helenius oli ottelussa hieman niskanpäällä, mutta Washington pääsi yllättämään kovalla oikeallaan ottelun kahdeksannessa erässä.

Yhdysvalloissa ottelemiselle tuli kuitenkin jatkoa yhden väliottelun jälkeen ja vastaan asettui voittamaton Puolan Adam Kownacki, joka oli tyrmännyt muun muassa Gerald Washingtonin jo toisessa erässä. Ottelussa oli todella isot panokset. Kownacki oli sijoittunut korkealle kaikkien neljän suuren ammattinyrkkeilyliiton listoilla. WBA-liiton osalta voittajan kerrottiin etenevän jopa MM-otteluun.

Adam Kownacki hyökkäsi tuttuun tyyliinsä, mutta nyt Robert Heleniuksen oikea tuntui toimivan entiseen tapaansa. Ei pelkästään loistava oikea koukku vartaloon, vaan myös ammattilaisuran alkupuolella hurjaa jälkeä tehnyt oikea suorakin toimi nyt tehokkaasti. Neljännessä erässä Heleniuksen kova oikea osuu eteenpäin pyrkineeseen Kownackiin ja puolalainen käy kanveesilla, vaikka kehätuomari katsookin tilanteen liukastumiseksi. Sitten Helenius lyö loistavan kolmen lyönnin sarjan, joka päättyy vasempaan suoraan ja Kownackin luvunlaskuun. Jatkotilanteessa Robert Helenius viimeistelee kehässä hoipertelevan Kownackin keskeytyskuntoon ja historiallinen voitto on tosiasia. Useista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Robert ”The Nordic Nightmare” Helenius on palannut takaisin huipulle.

Teksti: Kirmo Varvikko 20.9.2021
Kuva: Ville Määttänen
Videot: Power Station ja Power Station's VHS Collection YouTube-kanavat



LUE LISÄÄ:

2024.04.10 - Mike Tyson vs Tony Halme – ottelu, joka ei koskaan toteutunut

2021.09.15 - Suomen vahvin -kilpailut 1980 ja 1981

2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana!

2018.09.30 - Robert Helenius vs Erkan Teper – Hell's Bells

2016.11.05 - Kuulantyönnön harrastamiselle ei tulosrajaa ole
 

© Team Voimalaitos ry