![]() TUTUSTU! |
![]() TYKKÄÄ! |
![]() TILAA! |
![]() SEURAA! |
Tony Halmeen nyrkkeilyura
9.11.2017
Tony ”Viikinki” Halme aloitti ammattinyrkkeilyn - tai ammattitappelun kuten hän itse asian ilmaisi - vasta 32-vuotiaana. Taustalla oli vuosien harjoittelu punttien parissa ja kehäkokemusta oli karttunut muun muassa Yhdysvaltain showpainikehistä.
Syyskuussa vuonna 1994 Lennox Lewis menetti WBC-liiton maailmanmestaruusvyön toisen erän tyrmäyksellä Oliver McCallille. McCall puolusti vyötään ensimmäistä kertaa entistä mestaria Larry Holmesia vastaan, joka edelleen vain jatkoi nyrkkeilyuraansa vaikka parhaassa iskussaan mies oli 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella. McCallin ja Holmesin mestaruustaistoa Caesars Palacessa Las Vegasissa vuonna 1995 oli seuraamassa showpainista Ludvig Borga nimellä tunnettu Tony Halme. Halme ei pitänyt ottelusta, vaan ryhtyi kommentoimaan sitä äänekkäästi. Viikinki kommentoi ottelua seuratessaan tuttuun showtyyliinsä, että hakkaisi molemmat nyrkkeilijät vaikka toinen käsi selän takana. Edessä istui promoottori, joka kaivoikin otteluiltansa sopimuspaperin taskustaan.
Nyrkkeilyuran alku
Tony Halme aloitti nyrkkeilyuransa Yhdysvalloissa. Ensimmäisestä
ottelusta tuloksena oli ensimmäisen erän tyrmäysvoitto.
Toinen ottelu kesti täyden ajan, mutta ura jatkui voitokkaasti pistevoiton
myötä. Vuonna 1996 Tony Halme saapui ottelemaan Suomeen. Suomessa
hän oli tullut tunnetuksi Gladiaattorit-ohjelman Viikinkinä.
Halme osasi showmeiningin, jolloin ihmiset alkoivat huomioida hänen
nyrkkeilyuraansa nopeasti. Suomessa hän tyrmäsi Tony Messengerin
ensimmäisessä erässä kovilla vartalolyönneillään.
Samalla Suomi-visiitillään hän alkoi heti uhota Jukka Järvisen
suuntaan, joka oli tuohon aikaan Suomen paras raskaansarjan ammattinyrkkeilijä.
Hyvät, pahat ja rumat -televisio-ohjelmassa Halme haastoi Järvisen
otteluun, vaikka nyrkkeilykokemusta hänellä oli vasta kolmen
ottelun verran.
Tony Halmeella oli sovittuna jo seuraava ottelu Suomessa. Sitä ennen hän otteli kuitenkin Las Vegasissa. Las Vegasissa tuli uran ensimmäinen tappio tuomarin keskeyttäessä ottelun neljännessä erässä. Tämän jälkeen Suomen ottelu oli tärkeä, jotta ottelu Jukka Järvistä vastaan olisi mahdollinen. Halme tyrmäsi Robert Swensonin ensimmäisessä erässä. Nyrkkeilyuran alkupuolella Tony Halme otteli yleensä noin 120-125-kiloisena, mikä yleisesti ottaen on korkea paino nyrkkeilijälle, mutta parhaimmillaan yli 150 kiloa painaneelle Halmeelle tuo paino oli alhainen. Kun nyrkkeilykokemus oli vähäistä, tarvitsi Halme etua fyysisessä voimassa vastustajiinsa nähden.
Järvinen vastaan Halme
Lopulta Jukka Järvisen ja Tony Halmeen kohtaamisesta tuli totta.
Ottelua seurasi täysi Helsingin jäähallin yleisö. Jukka
Järvisen saldo ammattilaisen oli tuolloin 16 voittoa, eikä yhtään
tappiota. Ottelussa oli selkeä nyrkkeilijä vastaan tappelija
asetelma, ja Halme joutui turvautumaan nyrkkeilyn ulkopuolisiin temppuihin.
Lopulta kehätuomari diskasi Halmeen kolmannessa erässä tämän
puskiessa toistuvasti Järvistä päällään.
Näytti siltä, että Halmeen taidot eivät riitä
Jukka Järvisen tasoista nyrkkeilijää vastaan.
Tony Halme jatkoi uraansa ja kirjasi jälleen ensimmäisen erän tyrmäysvoiton Yhdysvalloissa käymässään ottelussa. Halmeen iskuissa vaikutti olevan voimaa ja mielenkiinto uusintaottelua Järvistä vastaan alkoi herätä. Ottelulle oli kysyntää, koska Tony Halme osasi suunsoiton, jolloin ottelun markkinointi tavoitti kansan. Ottelu toteutui syyskuussa vuonna 1997 ja Halme vaikutti olevan fyysisesti todella kovassa kunnossa. Tony Halmeen ottelupaino oli noussut kymmenen kiloa edellisestä Järvisen kohtaamisesta, ja vaaka näytti 130 kiloa. Näin Halme sai selkeämmän fyysisen voiman tuoman edun kokeneempaa nyrkkeilijää vastaan. Ottelussa Tony Halme jyräsi Jukka Järvisen ensimmäisessä erässä ja Suomen mestaruus oli tosiasia. Suomen mestaruuden saavuttaminen oli enemmän kuin suurinosa ihmisistä olisi yli 30-vuotiaana nyrkkeilyn aloittaneelta Halmeelta osannut odottaa.
Otteluita eripuolilla Suomea ja SM-ottelu Kihlströmiä vastaan
Jatkossa Tony Halmeen ottelupaino vakioitui korkeammaksi kuin nyrkkeilyuran
alussa, mikä sopi hänelle hyvin. Halme otteli urallaan myös
joukon epävirallisia otteluita. Tony Richardson taipui neljännessä
erässä ja Jari ”Boogie” Mustosen Halme tyrmäsi tutusti ensimmäisessä
erässä. Ensimmäisessä erässä kaatui myös
Terry Armstrong Helsingissä virallisessa ottelussa. Epävirallisissa
otteluissa Kari ”Murikka” Torniainen taipui ensimmäisessä erässä
Joensuussa, Kuopiossa ottelu Jari Markkasta vastaan keskeytettiin Halmeen
saatua pahan haavan silmäkulmaansa ja Hämeenlinnassa Halme voitti
Juha Tuhkasaaren kolmannessa erässä.
Tony Halmeella oli hallussaan SM-vyö. SM-otteluun hänet haastoi Mika Kihlström. Kihlström oli urallaan voittanut amatöörinä EM-pronssia ja saldo ammattilaisena oli otteluhetkellä yhdeksän voittoa ja yksi tappio. Ottelussa Kihlström valtasi tittelin itselleen takomalla Halmeeseen useita peräkkäisiä osumia ottelun viidennessä erässä. Jälkipuhetta herätti ottelun keskeyttäminen hieman liian helposti Halmeen ottaessa iskuja vastaan tukevasti jaloillaan.
Amerikan titteli ja Kihlström vastaan Halme 2
Ura jatkui ja Halme murjoi Ken Woodsin kanveesille toisessa erässä
Helsingissä vuoden 1998 marraskuussa. Tämän jälkeen
Tony Halmeen harjoitteluun tuli pitempi tauko hänen jouduttua säilöön
Yhdysvaltain kansalaisuuskäsittelyn ajaksi. Kuitenkin vuoden 1999
huhtikuulle sovittiin ottelu Amerikan tittelistä entistä maailmanmestaria
Iran Barkleyta vastaan. Vaikka Barkley ei ollut lähelläkään
parasta kuntoaan, niin ottelussa Halme osoitti lujaa tahtoa ottelemalla
täydet 12 erää vajavaisesta valmistautumisesta huolimatta
kirjaten pistevoiton itselleen.
Tämän jälkeen Halme koki karun tyrmäystappion Augustin Corpusta vastaan Helsingissä palaten kuitenkin pian voittojen tielle tutulla ensimmäisen erän tyrmäysvoitolla vastustajanaan heikkolistainen Ferenc Deak. Mika Kihlström oli ehtinyt välillä jo luopua SM-tittelistään. Kuitenkin SM-uusinta järjestettiin Kihlströmin ja Halmeen kesken huhtikuussa 2000. Halme valmistautui otteluun hyvin sparraten muun muassa 16-vuotiaan Robert Heleniuksen kanssa sekä treenaten Australiassa. Halme ennusti Heleniuksesta tulevaisuuden tekijää ja kertoi olevansa onnekas saadessaan sparrata tämän kanssa. Halme kertoi harjoittelustaan, että oli jättänyt suuren elopainonsa myötä kipeytyneiden paikkojen takia juoksun pois ohjelmasta uiden sen sijasta. Kihlström ei puolestaan vaikuttanut enää olevan parhaimmillaan. Halme tyrmäsi Kihlströmin neljännessä erässä rajulla oikeallaan. Näin Halmeesta tuli kaksinkertainen Suomen mestari.
Mike Tyson Suomeen spekulaatio
Noihin aikoihin oli puhetta Mike Tysonin ottelemisesta Suomessa Finnair
Stadiumilla. Jopa päivämäärä oli olemassa elokuulle
2000. Puheet eivät olleet perättömiä sillä Tyson
otteli myöhemmin esimerkiksi Tanskassa Brian Nielseniä vastaan.
Kysymys oli rahasta. Vaikka Mike Tyson oli kaukana loistonpäivistään
1980-luvun lopulla, niin ruuti oli edelleen kuivaa. Tyson vastaan Halme
ottelu olisi ollut todella mielenkiintoinen ja huomiota herättävä
tapahtuma. Tyson osasi suunsoiton – kuten osasi Halmekin. Tyson osasi koiruudet
kehässä – kuten osasi Halmekin. Tyson herätti yleisön
kiinnostuksen – kuten herätti Halmekin. Todellisuudessa itse ottelusta
ei kaiken järjen mukaan olisi voinut tulla tasaväkistä muun
muassa Tysonin nopeuden ja nyrkkeilytaitojen takia. Vai olisiko kovatahtoinen
Halme voinut tehdä siitä ottelun vain rahan takia otellutta Tysonia
vastaan?
Kerran vielä otteluun tittelistä
Tämän jälkeen Halme lähti haastamaan Yacine Kingboa
NBA-liiton tittelistä. Halmeen nyrkkeily oli parantunut uran edetessä
ja ottelu Kingboa vastaan vaikutti alussa hyvältä. Halme piti
keskikehää hallussa ja vaikutti päättäväiseltä.
Kuitenkin ranskalainen yllätti Halmeen toisessa erässä tyrmäten
tämän pahasti. Tony Halmeen ura jatkui vielä voitokkaasti
Almaz Gismejevia vastaan vuonna 2001. Tanskan Kööpenhaminassa
Viikinki otteli Garing Lanea vastaan samassa illassa Mike Tysonin kanssa.
Halmeen nyrkkeily vaikutti huomattavasti paremmalta kuin uran alkuaikoina.
Kokenut Lane vei kuitenkin pitemmän korren ottelussa. Tämän
jälkeen Kenian mestari Chris Sirengo taipui Viikingin käsittelyssä
pistein vuonna 2002. Tony Halmeen nyrkkeilyura päättyi Sami Elovaaraa
vastaan käytyyn näytösotteluun vuoden 2003 kesäkuussa.
Tony Halme ei ollut taitava tai nopea muihin nyrkkeilijöihin verrattuna, mutta painavat lyönnit, fyysinen koko ja voima, valtava kehäkokemus eri ympyröistä sekä todella luja voitontahto tekivät hänestä Suomen kärkikaartin raskaansarjan ottelijan.
Teksti: Kirmo Varvikko 9.11.2017
Videot: Power Station
ja Power Station's VHS
Collection YouTube-kanavat
LUE LISÄÄ: 2021.12.28 - Tony Halme vs Robert Helenius 2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana! 2020.01.11 - Raskaansarjan huippuammattinyrkkeily 1980-luvulla 2016.01.15 - Penkkipunnertajan pahimmat virheet 2016.01.03 - Big George Foreman
- kehän kuningas
|