Kirmon Blogi


2017.04.22 - Voimakiven kunnostustalkoot

Joka vuosi, kun tulee vanhemmaksi ja raihnaisemmaksi, tarvitaan myös kevyempiä voimamiesvälineitä. Vuonna 2014 rikoin 80 kilon voimakiven, jonka jälkeen se on jäänyt korjaamatta. Nyt päätin tarttua toimeen.


Lähtötilanteessa kivi näytti tältä.

Ensimmäisenä työvaiheena oli piikkaus moskalla ja piikillä. Pyrin poistamaan kaiken irrallisen ja särkyneen betonin. Poistin myös styroksia, jotta uudesta betonikerroksesta tulisi paksumpi ja kestävämpi. Siitä ei ole haittaa, vaikka kivestä tulee painavampi kuin alkuperäinen versio.


Tämän jälkeen vielä pesu lämpimällä vedellä.

Laitoin valun alle vielä kevyen levypainon lisäpainoa tuomaan, jottei tämä touhu menisi aivan sunnuntaijumpan puolelle. Sitten vain betonimassalla täyttämään puuttuvaa osaa voimakivestä. Betonin kuivuessa pyrin muokkaamaan uutta voimakiven osaa kutakuinkin pyöreäksi.


Lopuksi vielä hioin voimakiveä pyöreämmäksi.

Nyt voimakivi on kuivamassa. Joskus kiven voi vielä lakata, niin projekti on täysin valmis. Työskentelyn aikana on hyvä tehdä hieman taukojumppaa. Seuraavassa voimamiehen versio taukoliikunnasta.

Kirmo Varvikko



ETUSIVULLE