ETUSIVULLE
 

TYKKÄÄ!

TILAA!

SEURAA!

Jarno Leppämäki kuntoutumassa selkävaivasta kisakuntoon – voimamieskilpailuissa on hyvä ilmapiiri
10.2.2016

Voimailussa, kuten muussakin urheilussa, on lahjakkaita ja superlahjakkaita kilpailijoita. Voimamies ja voimapunnertaja Jarno Leppämäki kuuluu superlahjakkaiden harvalukuiseen joukkoon. Leppämäki on kuntoutumassa selkävaivan jäljiltä takaisin kohti voimamieskilpailuja.

Voimamieskilpailija ja voimapunnertaja Jarno Leppämäki pelasi nuorena jääkiekkoa useita vuosia, jonka lisäksi kilpailuohjelmassa oli hiihtoa sekä yleisurheilun heittolajeista kuula ja keihäs. Yläasteen yhdeksännellä luokalla mukaan tuli penkkipunnerrus, jossa hän nosti jo 15-vuotiaana 150 kiloa. Hienosta tuloksesta huolimatta Leppämäki lopetti penkkipunnerruksen, mutta innostui voimailusta uudelleen 22-vuotiaana.
– Aloin treenaamaan Jarmo Hirven salilla ja samaan aikaan myös Peiposen Henri teki voimamieshommia. Siitä se pikkuhiljaa lähti, Jarno Leppämäki kertaa voimailuinnostuksen uudelleen syttymistä.


Ensimmäisen voimamieskilpailun Leppämäki kävi Saarijärvellä vuonna 2009. Voimailu alkoi kiinnostaa entistä enemmän, ja kun tulokset kasvoivat nopeasti, oli ensimmäiselle kilpailulle jatkoa luvassa.


Kovalta punnertajalta onnistuu myös tukin rinnallevienti kiitettävästi.
 
Seuraavana vuonna Saarijärvellä Leppämäki sijoittui jo kolmannelle sijalle. Tuolloin kilpailu käytiin uuvuttavassa hellesäässä. Viimeisenä lajina olleesta lastauksesta muodostui erityisen rankka urakka. Jarno Leppämäki oli vienyt perille hankalan säiliön ja tukin, mutta säkin hän jaksoi uupuneena työntää vain pystystä maahan.
– Näin säkin kolmena, totesi Leppämäki kisan jälkeen.

Kovia tuloksia ja saavutuksia
Jarno leppämäki on nostanut salilla 150-kioisen tukin suorille käsille ja neljä voimakiveä 100 kilosta 155 kiloon on noussut kilpailussa ajassa 9,31 sekuntia. Muista tuloksista mainittakoon hurja 210 kilon tukkipunnerrus vinopenkiltä.
– Voitin Juha-Matti Järven, kun punnersin 17 toistoa 132 kilon tukilla vinopenkiltä, eikä hän ole tainnut muille punnerruslajeissa Suomessa hävitä, Leppämäki tuumii.

Myös voimanostolajeissa Leppämäki on tehnyt kovaa jälkeä. Parhaat salitulokset ovat 290 kiloa jalkakyykyssä, 230 kiloa penkkipunnerruksessa ja 300 kiloa maastavedossa. Penkistä on mennyt viisi toistoa 200 kilolla ja maasta on noussut kolme toistoa 270 kilolla.

Kovien tuloksien myötä Jarno Leppämäelle on kertynyt hienoja kilpailusaavutuksia.
– Kyllä paras saavutus on Kuikan Wahvamieskisan voitto vuonna 2013, kun monta kovaa kisaaja pystyin tuolloin voittamaan.

Kuikan kilpailu oli tuolloin osa 105-kiloisten Suomen Cupia. Kilpailun ensimmäisessä lajissa nostettiin 105 kilon tukkia maasta ylös suorille käsille niin monta kertaa kuin mahdollista. Jarno Leppämäki nosteli tukkia erittäin kevyen näköisesti. Rinnallenostot syvän kyykyn kautta ja helpoilla vauhtipunnerruksilla ylös. Muut lajit Kuikassa olivat tuolloin maastaveto toistoina, luonnonkiven kantaminen, krusifiksi ja voimakivet. Kokonaiskilpailu oli erittäin tasainen ja voittoon yltänyt Jarno Leppämäki piti Juha Keskisen ja Jarkko Pennasen takanaan vain puolen pisteen erolla.

Jarno Leppämäen palkintokaapista löytyvät myös GPA-liiton MM-hopeamitalit penkkipunnerruksesta ja voimanostosta sekä kuusi Suomen mestaruutta maksimivoimapunnerruksesta. Lisäksi hänet valittiin vuoden 2014 miesurheilijaksi Suomen Työväen Urheiluliiton toimesta.

LUE LISÄÄ:

2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana!

2018.06.04 - Juan Carlos Heredia Cortés – Espanjan jättiläinen – juttu vuodelta 2008

2009.05.18 - Voimamieskilpailija Henri Peiponen

2006.11.07 - Bill Kazmaier – Alabaman härkä

2006.10.08 - Riku Kiri – voimamiesten kuningas

Riistaruoka ja maito energianlähteinä
Jarno Leppämäki harjoittelee kolmesta neljään kertaan viikossa pääliikkeitä rinnalle, jaloille ja selälle. Tämän lisäksi mukana on apuliikkeitä vaihtelevasti. Mikäli ohjelmassa on voimamieskisoja, niin lähellä kilpailukautta voimamieslajien harjoittelu lisääntyy.
– Meillä on kaveriporukalla iso sali Tikkakoskella, jossa on paljon voimamiesvälineitä. Voimamiesvälineet ovat joko itse tehtyjä tai muualta ostettuja, Leppämäki kertoo lajiharjoitteluolosuhteistaan.
 
Tikkakosken Murkula Clubin salilta löytyvät muun muassa 300 kilon ja 430 kilon renkaat, farmipainoja 150 kiloon asti, kolme erikokoista tukkia, voimakivet 115 kilosta 181 kiloon asti sekä eripainoisia hiekkasäkkejä. Salilla pääsee tekemään merimieskävelyä sekä kiinteällä telineellä että perinteisenä vanhan ajan ketjuversiona. Murkula Clubin tavallisista kuntosalilaitteista mainittakoon pari ylätaljaa ja takareisikone. Salilta löytyy tietenkin myös tankoja ja painoja – reilusti.

Ammatikseen metsäkoneenkuljettajan työtä tekevä Leppämäki pystyy sovittamaan harjoittelunsa hyvin vuorotöiden mukaan tehden treenit joko aamuisin tai iltaisin.

Myös Jarno Leppämäen harrastukset liittyvät metsään ja luontoon.
– Ohjelmassa on lintu- ja jänisjahtia kuusi kuukautta vuodessa ja kesäisin harrastan vetouistelua, Leppämäki kertoo.

Kovat treenit kulkevat normaalilla kotiruoalla. Isoja kisoja kohti mentäessä ruokavalio tarkentuu, jotta riittävä proteiinien ja vitamiinien saanti olisi varmasti taattu.
– Maitoa menee useita litroja päivässä ja riistaruoka on ihan ykköstä, Leppämäki kuvaa ruokailutottumuksiaan.

Loukkaantuminen riesana
Jarno Leppämäki tekee nykyisin kaksi kertaa viikossa venyttelyä koko kropalle. Tämän lisäksi ohjelmassa on koko kropan hieronta viiden viiva kahdeksan viikon välein.

Selkävaivat ovat varsin tyypillisiä voimamiesten keskuudessa. Vuoden 2014 marraskuussa Leppämäki loukkasi selkänsä, kun selästä meni välilevy.

Leppämäki arvelee loukkaantumisen syyksi venyttelyn laiminlyönnin.
– Koko ukko oli tuolloin kokoajan ihan jumissa. Lääkäri epäili, että sukkia tai kenkiä laittaessa vaiva lopulta tuli, Leppämäki kertaa vaivaan johtaneita syitä.

Vuonna 2015 Leppämäki ei käynyt muita kilpailuita kuin penkkipunnerruskisoja.
– Maastavedon ja jalkakyykyn aloitin uudestaan vuoden 2015 marraskuussa ja ainakin vielä selkä on antanut treenata. Pikkuhiljaa laitan painoja isommiksi, Leppämäki kertoo kuntoutumisestaan.

Tavoitteena Antidopingtoimikunnan alaiset SM-kisat
Loukkaantumisien välttäminen on avainasemassa kaikessa urheilussa. Jarno Leppämäki korostaakin, että nuorten voimailusta innostuneiden olisi hyvä ottaa ohjelmaansa mukaan venyttelyä ja hierontaa.
– Malttia treeneihin. Ei koko aikaa isoilla romuilla ja tekniikat kuntoon ennen isoja painoja, Leppämäki neuvoo nuoria.

Jarno Leppämäki tähtää itse kohti tulevan kauden koitoksia. Mikäli selkä kestää, tavoitteena ovat Suomen Voimalajiliiton järjestämät Vahvin Mies SM-kilpailut, jotka mitellään Suomen Antidopingtoimikunnan valvonnan alaisuudessa.
– Voimamieskisat ovat kaikki olleet ilmapiiriltään parhaita kisoja. Siellä kisaajat tsemppaavat toisiaan, eivätkä vaan mökötä jossain nurkassa, Leppämäki kehuu voimamiestapahtumien ilmapiiriä.

Jarno Leppämäki
Ikä: 30 vuotta
Kotipaikka: Kuikka
Pituus: 172 senttiä
Paino: 105 kiloa
Suosikkiruoka: riistaruoka
Suosikkijuoma: maito
Harrastukset: metsästys ja kalastus
Parhaat saavutukset: Kuikan Wahvamieskisan 1. 2013, GPA MM-2. penkkipunnerruksessa ja voimanostossa sekä kuusinkertainen Suomen mestari maksimivoimapunnerruksessa.

Teksti: Kirmo Varvikko 10.2.2016
Video: Voimalaitos YouTube-kanava



LUE LISÄÄ:

2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana!

2018.06.04 - Juan Carlos Heredia Cortés – Espanjan jättiläinen – juttu vuodelta 2008

2009.05.18 - Voimamieskilpailija Henri Peiponen

2006.11.07 - Bill Kazmaier – Alabaman härkä

2006.10.08 - Riku Kiri – voimamiesten kuningas
 

© Team Voimalaitos ry