![]() TYKKÄÄ! |
![]() TILAA! |
![]() SEURAA! |
Jouko Ahola - kaksinkertainen maailman vahvin mies
Jouko Ahola voitti Maailman vahvin mies -kilpailun
kaksi kertaa. Ahola tuli tunnetuksi muun muassa vahvasta selästä
ja periksi antamattomasta asenteestaan. Hän saavutti ensimmäisenä
suomalaisena maailman vahvimman miehen tittelin.
Jouko Ahola ei saavuttanut omasta mielestään
riittävästi voimanostossa ja hän vaihtoi lajia voimamieskisoihin.
Ahola sijoittui voimanoston nuorten MM-kisoissa viidenneksi. Lajin vaihdon
jälkeen alkoi tapahtumaan. Vuoden 1994 European Hercules -kilpailussa
Oulussa pisti silmään miehen viimeiseen asti yrittäminen.
Farmarikävelyssä ei voimia jäänyt matkalle, vaan jokainen
metri otettiin tulokseen hirvittävällä asenteella. Jouko
Ahola sijoittui kilpailussa kuudenneksi ja asetti tavoitteen seuraavan
vuoden kilpailua varten.
”Joo joo, helppoa paskaa!”
Vuonna 1996 Ahola oli jo lähellä todellista läpimurtoa maailman huipulle. Euroopan vahvin mies -kilpailussa hän sijoittui neljänneksi ja Suomen vahvin mies -kilpailussa toiseksi vain kolme pistettä Jorma Ojanahosta jääneenä. Edustuspaikka Maailman vahvin mies -kilpailuun jäi kuitenkin vielä saamatta. Seuraavana vuonna Ahola saapui huippukunnossa Suomen vahvin mies -kilpailuun, vaikka flunssa olikin miestä vaivannut kisojen alla. Vastaansa Ahola sai muun muassa edellisenä vuonna Maailman vahvin mies -kilpailussa kuudenneksi sijoittuneen Jorma Ojanahon. Kun Ahola voitti neljä lajia kuudesta, voitiin todeta, että hänellä oli hyvät mahdollisuudet mitalisijoille Maailman vahvin mies -kilpailussa. |
LUE
LISÄÄ:
2018.08.13 - Boxing Night Olavinlinna 2018 2012.06.23 - Saarijärven juhannuskisat 2012 2009.10.04 - Fitness Expo 2009 2009.03.28 - Penkkipunnerruksen SM-kilpailut 2009 2006.11.07 - Bill Kazmaier - Alabaman härkä |
Voimamiesurheilun Dream Team
Samana vuonna, kun Jouko Ahola oli voittanut
Suomen vahvin mies -kisan, kilpailtiin Vaasassa maailman vahvimman joukkueen
tittelistä. Suomen ykkösjoukkueen muodostivat Jouko Ahola ja
Riku Kiri. Molemmat olivat noihin aikoihin huippukunnossa. Voisikin sanoa,
että siinä oli todellinen voimamiesurheilun Dream Team. Kisassa
oli kuitenkin yksi joukkue, joka laittoi Aholan ja Kirin koville. Nimittäin
Suomen kakkosjoukkue Jukka Laine ja Hannu Osala. Jouko Aholan ja Riku Kirin
epäonnen myötä kisasta tuli lopulta tiukka. Kiri ja Ahola
pitivät kuitenkin pintansa ja ottivat maailmanmestaruuden ennen toiseksi
sijoittuneita Osalaa ja Lainetta.
”Huoltajasta” maailman vahvimmaksi
Jouko Ahola lähti siis vuoden 1997 Maailman
vahvin mies -kilpailuun Suomen vahvimman miehen titteli taskussaan. Jouko
Aholaa luultiin kovan kilpakumppanin tanskalaisen Flemming Rasmussenin
huoltajaksi, josta Ahola ei erityisemmin pitänyt. Rasmussen oli 160-kiloinen
ja lähes kaksimetrinen järkäle ja Ahola 120-kiloinen ja
185-senttinen. Kokoeroa oli, mutta Ahola oli valmiina taistelemaan. Karsinnassa
Rasmussen vei ryhmänsä ykkössijan ennen Aholaa.
Finaalissa näytti sama tahti jatkuvan, kun tanskalainen voitti rekanvedon. Tukkipunnerruksessa väkivahva Rasmussen näytti olevan ylivoimainen. Huolimattomuuttaan lajin ykkössija vaihtui kuitenkin jaetuksi ykkössijaksi Aholan ja Harold Collinsin kanssa. Tämä tiesi hyvää Aholan kannalta, jolla oli vielä hyviä lajeja edessään. Kilpailu eteni Rasmussenin niukassa johdossa maastanostoon asti. Ahola veti polvien alta peräti 435 kiloa ja otti lajivoiton. Mikä tärkeintä, mies siirtyi kilpailun johtoon ennen viimeistä lajia. Ahola piti pintansa viimeisessäkin lajissa ja voitti maailman vahvimman miehen tittelin. Elettiin todellista suomalaisen voimamiesurheilun kulta-aikaa. Vuonna 1997 Suomesta löytyi Euroopan vahvin mies ja maailman vahvin mies sekä samana vuonna tuli kaksoisvoitto joukkue MM-kisasta.
Marokossa erikoinen kilpailu
Vuoden 1998 Maailman vahvin mies -kilpailu käytiin
Marokossa. Kilpailu oli erikoinen, sillä puolet finalisteista joutui
keskeyttämään. Ruotsin Magnus Samuelsson oli repäissyt
kaulan hänen vahvoissa lajeissaan, kun kilpailijoita oli vielä
enemmän mukana. Sitten kun koitti Aholan vahvat lajit, oli kato käynyt
kilpailijoissa, joten piste-eron kurominen oli vaikeaa. Samuelsson otti
voiton ja Aholalle hopeaa.
Mestaruuden uusiminen
Vuonna 1999 Ahola lähti hakemaan toista
mestaruuttaan hyvässä kunnossa. Hän aloitti pelin sijoittumalla
toiseksi merimieskävelyssä ja voittamalla maastanoston 380 kilon
tuloksella. Veneen vetäminen ei sujunut aivan yhtä hyvin, mutta
voimakivet ja lentokoneen vetäminen sitäkin paremmin. Lopulta
Ahola otti selvän voiton seitsemän pisteen erolla. Kilpailussa
tehtiin todellista suomalaista voimailun historiaa, sillä toisen sijan
nappasi Janne Virtanen. Jouko Aholan lopetettua Janne Virtanen piti Suomen
Maailman vahvin mies -kilpailun kultakannassa myös seuraavana vuonna.
Myöhemmin Jouko Ahola on näytellyt elokuvissa ja ollut mukana
järjestämässä Maailman vahvin mies -kisoja.
Teksti: Kirmo Varvikko 2008
LUE LISÄÄ: 2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana! 2021.03.19 - Paranna penkkipunnerrustasi katsomalla tämä video 2016.11.05 - Kuulantyönnön harrastamiselle ei tulosrajaa ole 2011.12.03 - Highland games -toiminta käynnistyi Suomessa 2007.01.20
- Geoff Capes - Englannin jättiläinen
|