Kuikassa voimailtiin 20. kerran
Kuikassa miteltiin voimamieskisojen merkeissä jo 20. kerran. Viisi lajia käsittäneen kilpailun tuomaroi tuttuun tapaan Jarmo Hirvi. Juhlakilpailun kunniaksi päätöslajina nähtiin luonnonkivien nosto. Laji oli vuosittain mukana alkuaikojen Kuikan kisoissa.
Kilpailu alkoi lastauksella, jossa lastattiin ensiksi kolme säkkiä ja viimeisenä kivi. Parhaiten lajista suoriutui Veli-Pekka Kauhanen. Toinen laji oli farmarikävely 130-kiloisilla painoilla, jossa kunnon vauhtia nähtiin Jesse Matilaisen toimesta.
Kilpailun tuomari Jarmo Hirvi seuraa Veli-Pekka Kauhasen farmarikävelyä.
Kolmannessa lajissa lajivoitto jaettiin Veli-Pekka Kauhasen ja Jiri
Grönmanin kesken. Molemmat nostivat tukkia viisi kertaa alhaalta ylös.
Tukilla oli painoa 110 kiloa. Merimieskävelyn voitti Jesse Matilainen.
Merimieskävelyteline painoi 300 kiloa. Päätöslajin
ja koko kilpailun voittoon voimaili Jiri Grönman. Raskain luonnonkivi
jäi kilpailijoilta tällä kertaa nostamatta. Toiseksi kokonaiskisassa
sijoittui Jesse Matilainen ja kolmanneksi Veli-Pekka Kauhanen. Yleisöä
oli mukavasti paikalla ja sadekin pysyi poissa kilpailun ajan. Hatunnosto
Kuikan järjestelytiimille 20 kilpailun järjestämisestä.
Teksti ja kuva: Kirmo Varvikko |
2020.06.12 - Jarmo Hirven
voimamiesura
2010.04.27 - Painonnoston valmentajakoulutus Vierumäellä. Osa 1/2 2009.06.11 - Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta - Suomen voimamiesurheilun isät |