Kirmon Blogi


2013.07.20 - Palkinto tehdystä työstä

Pitkä on ollut taival. En olisi joskus vuosia sitten osannut arvata, kuinka paljon tämä homma vaatii. Aluksi oli pienenä poikana valtava innostus tätä lajia kohtaan ja unelmat olivat suuria. Nuoruudessa kaikki meni putkeen eikä vaivoja juuri ollut. Silloin en osoittanut muuta kuin lahjakkuutta ja ahkeraa harjoittelua. Kovuus punnittiin myöhemmin.

Sitten meni vuosia vaivan kanssa, johon ei tuntunut löytyvän mitään hoitokeinoa. Välillä, jos hieman näkyi valoa tunnelin päässä, niin valo katosi taas. Oli varsin kirvelevää ajatella, että sitä oli 18 - 19-vuotiaana ”poikasena” joltain osin selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosia sen jälkeen. Tuntui kovalta ratkaisulta esimerkiksi vähentää ansiotyön määrää, kun tuloksia ei sillä hetkellä tullut. Kyseessä on sellainen vaiva, jonka kanssa pystyi elämään, mutta ei tekemään kovia harjoituksia tietyissä liikkeissä.

Onneksi vuosien taistelun jälkeen löytyi apua vaivaan. Ilman tätä apua tämä touhu olisi loppunut ja olisi jäänyt aika kitkerä fiilis. Kun aiemmin mainitsin tämän homman vaativuudesta, niin periaatteessa on aika helppoa treenata, jos pahempia vaivoja ei ole. Kovien treenien eteen pitää monesti tehdä selvästi suuremmat määrät erilaista huoltavaa harjoittelua. Jos on joku vaiva, niin fyysinen kipu ei ole se kovin, vaan henkinen. Sen ymmärtää ehkä vain sellainen henkilö, joka kokee vastaavaa intohimoa urheilua kohtaan.

Vuosi sitten ajattelin, että lopetan voimamieslajien tekemisen, mutta vaivan poissa pysyminen muutti mieleni. Vielä vajaa kaksi viikkoa ennen tämän vuoden Saarijärvi Open -kisaa vaiva palasi kummittelemaan, mutta onneksi se saatiin kuntoon.

Toisella sijalla osoitin itselleni, että olen ihan ok tässä lajissa. Tähän on päästy rehellisellä vuosia jatkuneella työllä. Nyt on kiva jatkaa vielä urheilemista ehkä joitakin vuosia ja vetäytyä sitten kuntoliikunnan maailmaan. Katsotaan sitten, mikä on lajivalikoima jatkossa, mutta voimamiesurheilu on joka tapauksessa maailman hienoin urheilulaji!

Voimamiesten Saarijärvi Open 2013
Lopputulokset
1. Jyrki Rantanen, Hämeenlinna, 30 pistettä
2. Kirmo Varvikko, Saarijärvi, 29
3. Martti Harjapää, Siikajoki, 27
4. Jarkko Mehtälä, Haapajärvi, 25
5. Eero Rantanen, Rauma, 22
6. Ismo Sammalkangas, Tampere, 22
7. Tero Sammalkangas, Nokia, 20
8. Timo Ruottunen, Tampere, 5

Kirmo Varvikko



ETUSIVULLE