Lidl Olympialaiset 2012
Hurja kuuden lajin puristus miteltiin 12. elokuuta Äänekoskella.
Neljä vuotta kestäneiden karsintojen kautta tiensä finaaliin
selvitti neljä terästäkin kovempaa gladiaattoria. Kilpailun
tarkkaavaisena tuomarina toimi Matti Lax.
Mikko Seppänen kultaa, Kirmo Varvikko hopeaa ja Harri Viitanen
pronssia.
Ensimmäisenä esteenä ennen kilpailun alkua oli urheilukentän aitauksen ylittäminen. Kukaan kilpailijoista ei karsiutunut enää näin lähellä itse tapahtumaa. Esteen ylitti myös kilpailun kuvaajana toiminut Risto Juntunen ja näin historiallinen kilpailu tallentui jälkipolvien ihailtavaksi muutenkin kuin vain huipputuloksien muodossa.
Taistelu alkoi heittolajeilla, joista lajivoitot Kirmo Varvikolle ja Harri Viitaselle. Seuraavana olivat vuorossa hyppylajit, jotka molemmat voitti Mikko Seppänen. Seppänen epäonnistui kahdessa ensimmäisessä pituushypyssä, mutta ohitti kolmannella eli viimeisellä hypyllään koko porukan. Näin kilpailu sen kuin vain kiristyi ja jännitys tiivistyi lähes sietämättömäksi. Kilpailu ratkesi juoksulajeissa, joissa Mikko Seppänen oli lyömätön. Näin kokonaiskilpailun mestaruus Seppäselle.
Teksti: Kirmo Varvikko
Kuva: Risto Juntunen
Tulokset
1. Mikko Seppänen 20 pistettä
2. Kirmo Varvikko 15
3. Harri Viitanen 13
4. Ville Määttänen 12
1. Kuula
1. Kirmo Varvikko 15,48 m
2. Harri Viitanen 11,97 m
3. Mikko Seppänen 11,24 m
4. Ville Määttänen 10,47 m
2. Frisbee
1. Harri Viitanen
2. Kirmo Varvikko
3. Mikko Seppänen
4. Ville Määttänen
3. Vauhditon pituus
1. Mikko Seppänen 251 cm
2. Kirmo Varvikko 246 cm
3. Ville Määttänen 240 cm
4. Harri Viitanen 217 cm
4. Pituus
1. Mikko Seppänen 424 cm
2. Ville Määttänen 394 cm
3. Harri Viitanen 360 cm
4. Kirmo Varvikko 357 cm
5. 60 m
1. Mikko Seppänen
2. Kirmo Varvikko
3. Ville Määttänen
4. Harri Viitanen
6. 800 m
1. Mikko Seppänen 3 min 5 s
2. Ville Määttänen 3 min 56 s
3. Harri Viitanen 3 min 59 s
4. Kirmo Varvikko 5 min 9 s