Highland Games -toiminta käynnistyi Suomessa
Highland Games -toiminta heitettiin liikkeelle harjoitusleirin muodossa
Helsingin Liikuntamyllyssä 3. joulukuuta. Leirin kouluttajana toimi
lajin maailmanmestari Francis Brebner. Leirillä oli kaikkiaan kolme
maailmanmestaria paikalla, kun mukana olivat Brebnerin lisäksi voimamiehet
Janne Hartikainen ja Janne Virtanen. Harjoitusleiri oli lähtölaukaus
Highland Games -toiminnalle Suomessa. Tämän perinteikkään
urheilumuodon SM-kisat käydään 26. toukokuuta Hämeenlinnassa.
Highland Games on ikivanha urheilumuoto, jossa kilpaillaan muun muassa
kiinteävartisen moukarin heitossa, hirrensyöksyssä, painon
pituus- ja korkeusheitossa sekä kivikuulien työnnössä.
- Kun tekniikan ja voiman saa yhdistettyä, syntyy tulosta, kertoo kouluttaja Francis Brebner leirin avanneella luennolla. Luennon jälkeen leiriläiset siirtyvät Francis Brebnerin opastuksella tutustumaan lajin saloihin. Leirille osallistui lähinnä voimamies- tai yleisurheilutaustan omaavia urheilijoita. Kuitenkin Highland Games, niin kuin kaikki muutkin urheilulajit, vaatii erikoistumista lajitekniikkaan ja lajissa vaadittaviin ominaisuuksiin.
|
2012.06.23 - Saarijärven
Juhannuskisat 2012
2010.11.29 - Voimamiesurheilu nousuun Suomessa 2009.10.04 - Fitness Expo 2009 2009.10.03 - Zydrunas Savickas, Big Z 2007.01.20 - Geoff Capes - Englannin jättiläinen |
Lajit käytiin yksi kerrallaan läpi ja jokainen leirillä ollut sai opastusta suoritustekniikoista. Jotkut osallistujat olivat niin innokkaita, että käyttivät tauonkin harjoitusheittoja tehden. Sen jälkeen, kun Highland Games -lajit oli käyty läpi, suoritettiin katselmus, jossa kartoitettiin hieman osallistujien tasoa. Lajeina olivat raskaan (yli 11 kiloa) kivikuulantyöntö vauhditta, 25-kiloisen painon korkeusheitto ja kiinteävartisen moukarinheitto pressuun.
Hirrensyöksy on perinteinen Highland Games -laji.
Teksti ja kuvat: Kirmo Varvikko