Voimamieskilpailun pisteiden jakaminen
Pisteet jaetaan sijoituksien mukaan
Voimamieskilpailu käsittää yleensä 5 - 8 lajia. Lajeissa jaetaan pisteitä sijoituksien mukaan ja korkeimman pistemäärän kerännyt kilpailija on voittaja. Jos kilpailussa on mukana 10 kilpailijaa, saa voittaja 10 pistettä, toinen 9 pistettä, kolmas 8 pistettä ja tästä eteenpäin pisteen välein niin, että viimeiseksi eli kymmenenneksi sijoittuneelle kilpailijalle yksi piste.
Seuraavassa on esimerkki pisteiden jakamisesta tasatilanteessa. Kilpailussa on mukana 10 kilpailijaa. Toinen sija lajissa jaetaan kolmen kilpailijan kesken. Nämä kilpailijat sijoittuvat siis sijoille 2 - 4 ja sijoista saa pisteitä seuraavasti: 2. 9 pistettä, 3. 8 pistettä ja 4. 7 pistettä. Nyt kun sija on jaettu, lasketaan nämä pisteet yhteen ja jaetaan kolmella. (9 + 8 + 7) : 3 = 8 pistettä näille kolmelle kilpailijalle. Jos toista sijaa olisi ollut jakamassa kaksi kilpailijaa, olisivat pisteet menneet seuraavasti: (9 + 8) : 2 = 8,5 pistettä näille kahdelle kilpailijalle.
Yksinkertaisemmin pisteiden jaon voi laskea niin, että aina kun yksi kilpailija tulee jakamaan jotain sijaa, pudotetaan puoli pistettä pois. Eli jos toisesta sijasta saisi tuon edellä mainitun 9 pistettä, niin toisen kilpailijan tullessa jakamaan sijaa, pudotetaan puoli pistettä pois eli molemmille 8,5 pistettä. Jos sijaa tulee jakamaan kolmas kilpailija, pudotetaan jälleen puoli pistettä pois eli näille kolmelle 8 pistettä.
Jos lopputuloksissa päädytään tasatulokseen, lajisijoitukset ratkaisevat paremmuuden. Ensimmäisenä katsotaan lajivoittojen määrä ja jos ne ovat tasan, ratkaisee toiset sijat. Jos nekin on tasan, sitten kolmannet sijat, neljännet sijat ja niin edelleen.
Erikoisia tilanteita - ei tulosrajoja pisteiden saamiselle
Toisin kuin esimerkiksi yleisurheilun kymmenottelussa, voimamieskisoissa
tuloksia ei voida pisteyttää, koska lajit vaihtelevat kilpailusta
toiseen. Kilpailuissa tulokset määräävät sijoitukset
ja sijoituksien mukaan jaetaan pisteet. Tämä ei kaikissa tapauksissa
ole reilu systeemi, mutta muutakaan mahdollisuutta ei pisteiden jakamiseen
ole.
Välillä tulee esiin tilanteita, jolloin kilpailija tietää varmasti, ettei pysty tekemään suoritustakaan toistokilpailuun määritetyllä painolla. Näissä tilanteissa mietintään tulee, että tarvitseeko kilpailijan mennä yrittämään toivotonta yritystä saadakseen yhden pisteen viimeisestä sijasta. Tämä asia voidaan sopia kilpailukohtaisesti. Jos kilpailun keskeyttäneille ei jaeta jäännöspisteitä, niin silloin voidaan sopia, että pitää tulla suorituspaikalle ansaitakseen pisteen. Tai voidaan sopia, ettei turhaa yritystä tarvitse käydä tekemässä, kunhan jatkaa kilpailua seuraavissa lajeissa. Jos taas kilpailun keskeyttäneille jaetaan jäännöspisteitä, niin silloin ei ainakaan tarvitse tulla suorituspaikalle yrittämään epätoivoista suoritusta.
Joskus useampi kilpailija ei saa yhtään suoritusta toistokilpailussa. Näille kilpailijoille jaetaan pistelaskusysteemin mukaiset pisteet. Esimerkiksi, jos kymmenen kilpailijan joukosta neljä kilpailijaa jää ilman tulosta, niin he sijoittuvat jaetulle seitsemännelle sijalle. Siitä jokaiselle 2,5 pistettä.
Jos kuvitellaan, että edellä mainitussa tilanteessa ei jaettaisi neljälle tuloksetta jääneelle kilpailijalle pisteitä ja jo yksi suoritus tuottaa viisi pistettä, niin täpärän epäonnistumisen ja tiukalla rutistuksella tulleen yhden noston ero olisi viisi pistettä. Kun tuloksia ei voida pisteyttää kuten kymmenottelussa, niin mitään tulosrajaa pisteiden saamiselle ei voida missään tilanteessa asettaa. Jos pisteen saamiselle edellytetään, että saa tuloksen lajista, niin eri lajeissa olisi aivan erilaisia vaatimuksia lunastaa tuo kriteeri. Jos kilpailussa on mukana maksimilaji, jossa kilpailijat saavat valita mistä painosta suorituksen tekevät, riittää muodollinen esimerkiksi 50 kilon maastanosto pisteeseen, kun toisessa lajissa voi olla kovat paikat nostaa raskasta conan-pyörän aisaa ilmaan ansaitakseen pisteen.
Kuka pystyy määrittämään voimamieslajeihin sellaiset painot - toisinsanoen tulosrajat pisteiden saamiselle - joilla 0 pisteiden jakaminen olisi eri lajeissa tasapuolista? Jokainen kilpailijahan pystyy tekemään lajissa kuin lajissa tuloksen, mikäli saisi valita suorituksessa käytettävän painon ja voimamieskilpailuiden pisteethän jaetaan nimenomaan sijoituksien perusteella.
Joskus ulkomailla on ollut 200 kilon farmarisalkut ja sääntö on kuulunut, että jos ei nouse, niin ei tule yhtään pistettä. Tästä tulee mieleen, että jos kävisi niin, että joku laji on ylimitoitettu kilpailijoiden tasoon nähden (on mahdollista voimamieskisoissa, jos lajia ei ole testattu). Esimerkkilajiksi sopii vaikka rekanveto. Epätasainen alusta ja hieman ylämäkeen tapahtuva veto onkin yllättävän raskas. Kaksi ensimmäistä kilpailijaa saa rekkaa hieman liikkeelle. Loput kilpailijat eivät saa rekkaa liikkeelle ollenkaan. Jos sääntönä olisi, että ilman tulosta jääneet eivät saa yhtään pistettä, niin kymmenen miehen kilpailussa tämä tarkoittaisi sitä, että voittaja saisi 10 pistettä, toinen 9 pistettä ja lopuille kilpailijoille 0 pistettä. Tämä on kärjistetty esimerkki, mutta sääntöjen tulee olla sellaiset, että ne toimivat tilanteessa kuin tilanteessa mahdollisimman hyvin.
Teksti: Kirmo Varvikko 2008