Etusivulle

Eukonkannon MM 2007

Sonkajärvellä miteltiin jo 12. kerran eukonkannon MM-kisoissa 7.7.2007. Rata on 253,5 metriä ja se pitää sisällään vesiesteen ja kaksi kuivaestettä. Kannettavan eukon tulee olla vähintään 49 kiloa painava ja eukon pudottamisesta seuraa 15 sekunnin sakot.

Voitto jälleen Viroon
Tapahtumassa käytiin myös sprintti ja joukkuekisa, mutta kuninkuusmatkalle 253,5 metrin radalle uskaltautui lähteä lopulta 44 osallistujaa. Tällä kertaa minuutin maaginen raja jäi alittamatta sillä voittajien aika oli 1 minuutti ja 1,7 sekuntia. Voittoon juoksivat virolaiset Inga Klauson ja Madis Uusorg. Myös toinen sija meni Viroon, mutta kolmanneksi tulivat isäntämaan edustajat Kristiina Haapanen ja Taisto Miettinen 1 minuutin ja 4,7 sekunnin suorituksellaan.

Team Saarijärven Pesu
Saarijärveltä kilpailuun osallistuivat Kirsi Salokivi ja Kirmo Varvikko. Seuraavassa heidän tarinansa eukonkannon MM-kisasta:

- Päätavoitteenamme oli radan selvittäminen ilman että eukko putoaa kyydistä. Taktiikka oli, että alku lähdetään niin rauhallisesti liikkeelle, että lopun jaksaa tulla vielä hyvin. Lähdimme matkaan varovaisesti ja yritimme ylittää vesiesteen kaatumatta. Varovaisesti veteen ja kahlaamaan. Vesieste oli yllättävän syvä ja vesi tuntui kylmältä. Myös vesiesteestä nouseminen oli tehtävä varovasti, jotta eukko pysyy mukana matkassa. Vaikka lähdimme matkaan varovasti tuntui matkan rasitus jo vesiesteen jälkeen. Matkaa oli vielä lähes 200 metriä jäljellä. Seuraavana oli pitkä suora, joka todella tuntui pitkältä. Vesiesteestä ennen meitä oli noussut merirosvopariskunta. Varvikko ajatteli mielessään, että ei me nyt merirosvoille hävitä. Pari kävelyaskelta pitkän suoran päässä kaarteessa ja kohti loppusuoraa. Ylitettävänä oli vielä kaksi kuivaestettä. Merirosvot juuttuivat hetkeksi aikaa ensimmäiselle esteelle ja saavutimme heitä kokoajan. Toisella kuivaesteellä menimme ohi ja loppuun vielä kunnon spurtti. Aika 2 min ja 20,2 s ja 31 sija. Kisa oli todella mukava kokemus. Etukäteen ei ollut paljoa tietoa mihin oli ryhtynyt, mutta varovainen taktiikka toimi tällä kertaa hyvin. Kiitokset sponsorillemme Saarijärven Pesu Oy:lle!

Tulokset
1. Inga Klauson   Tallinna   Viro   1.01,7

   Madis Uusorg
 

2. Kristi Viltrop   Loksa   Viro   1.04,4

   Alar Voogla
 

3. Kristiina Haapanen       1.04,7

   Taisto Miettinen   Kauniainen
 

4. Minna Rautiainen   Oulu        1.05,0

   Juha Auvinen
 

5. Angela Moore   Singlelenton NSW   Australia   1.10,0

   Anthony Partridge
 

6. Kelly Ilves   Väike-Maarja   Viro   1.10,2

   Ilpo Haalisto   Nousiainen
 

7. Jaana Pirhonen   Sälinkää    1.14,5

   Petteri Flash Rusi   Halkia
 

8. Johanna Ålander           1.16,0

   John Lund   Boston   USA
 

9. Cathling Murphy   Lontoo   Iso-Britann   1.17,4

   Patrick Murphy
 

10. Netta Huopainen   Villähde    1.20,9

   Markus Metsäranta   Nastola
 

11. Jaana Haavikko   Rovaniemi      1.23,6

   Joni Juntunen   Lapinlahti
 

12. Mirka Kauhanen   Keitele     1.25,4

   Jouni Leskinen
 

13. Eeva Laitinen   Lahti       1.29,7

   Hannu Onniselkä
 

14. Almudena Seijido G.  Espanja        1.30,5

   Eduard Puig   Espanja
 

15. Tuuli Vikstedt   Mäntsälä    1.31,7

   Carl Vikstedt
 

16. Holly Phillips   Edinburgh, Iso-Brittann 1.34,7

   Colin Phillips
 

17. Allison Fogarty   Cicago, Usa    1.34,8

   Sean Fogarty
 

18. Tiina Niskasaari   Kuusamo     1.45,0

   Jukka Niskasaari   Espoo
 

19. Aino Telaranta-Keerie   Helsinki   1.46,7

   John Keerie
 

20. Nina Lehtonen   Vantaa      1.51,0

   Tero Iljin
 

21. Susanna Halonen   Pori        1.52,6

   Lari Halonen
 

22. Annemari Salonen   Helsinki    1.53,8

   Adrian Hornsby   Tampere
 

23. Erika Oba   Tsukuba   Japani   1.54,4

    Sebastian Brice   Soissons   Ranska
 

24. Fiona McIntosch   Cape Town, Etelä-Afr   1.55,6

   Matthew Holt
 

25. Kaisa Kraappa   Paimio      1.56,5

     Juha Viljanen
 

26. Elli Avonius   Kuopio      1.59,6

   Ville Miettinen
 

27. Maria Starodubtseva Espoo          2.02,6

   Tuomas J. Lukka   Helsinki
 

28. Elke Karpf   Wien   Itävalta   2.07,4

   Seppo Rytkönen   Sonkajärvi
 

29. Valeria    Fight Club Finland   2.08,3

   Stark Adder
 

30. Julia Galvin   Irlanti     2.08,3

   Margo Uusorg   Viro                Strongest carrier
 

31. Kirsi Salokivi   Saarijärvi      2.20,2

   Kirmo Varvikko
 

32. Ann Mobley            2.20,5  Funniest couple

   Darryl Mobley
 

33. Susan Lafferty   Ohio, Usa      2.20,9

   James Lafferty
 

34. Ronja Ronski   Permuran kolmio   2.23,6  Best dessed couple

   Rosmo Ruudolffi
 

35. Rosa Garcia   Arizona, Usa    2.31,3

   Trini Armenta
 

36. Miss Adina   Fight Club, Finland   2.31,5

   Valentine
 

37. Anu Tuovinen   Iisalmi     2.32,7

   Mika Rissanen
 

38. Raija Lilja   Kiuruvesi      2.34,8

   Jouko Heikkinen
 

39. Lisa Schneider   San Diego, Usa 2.37,3

   Jim Schneider
 

40. Irja Karppinen   Turku       2.40,6

   Kari Koski
 

41. Taru Hopeahapsu Liukkonen  Lahti          3.14,9

   Ismo Täystuho Liukkonen
 

42.Nina Robbins   Helsinki    3.16,6

   Karl Robbins
 

43. Riitta Sergeyeva   Pietari, Venäjä   3.41,3

   Igor Grebenkin
 

44. Joanna Menomus   Mosanbik    13.33,3

   Viljami Virolainen   Iisalmi