Etusivulle

Geoff Capes - Englannin jättiläinen

Kaksi kertaa Maailman Vahvin Mies -kilpailun voittanut Geoff Capes on yksi voimamiesurheilun suurista nimistä. Ennen voimamiesuraansa hän oli menestynyt kuulantyöntäjä. Geoff Capesin ennätys kuulantyönnössä on peräti 21,68 m!
 
Olympialaisista Maailman Vahvin Mies -kisoihin
Geoff Capes otti yhteen 80-luvulla Maailman Vahvin Mies -kilpailuissa muun muassa Bill Kazmaierin ja Jon Pall Sigmarssonin kanssa. Ennen voimamiesuraa Capes oli myös menestynyt kuulantyöntäjä. Hän osallistui kolmiin olympiakisoihin. Moskovan Olympialaisissa 1980 hän oli viidennellä sijalla. Hänen edelleen neljänneksi sijoittui muuten Suomen ennätyksen haltija Reijo Ståhlberg. Capes oli myös kova tekijä Skotlannin Ylämaan kisoissa. Ensimmäistä kertaa hän kilpaili Maailman Vahvin Mies -kilpailuissa vuonna 1980 sijoittuen kolmanneksi Bill Kazmaierin ja Lars Hedlundin jälkeen. Seuraavana vuonna Geoff Capes otti hopeaa voittamalla rekanvedon, painonheiton ja terästangontaivutuksen. Vuonna 1982 Capes jäi neljänneksi loukattuaan itsensä jalkakyykyssä. Mies olisi taistellut tiukasti hopeamitalista.

Maailman Vahvin Mies -kilpailun voitto 1983
Vuonna 1983 Capes sanoi ennen Maailman Vahvin Mies -kilpailun alkua, että on ollut kisoissa neljäs, kolmas ja toinen, joten ehkä nyt on minun vuoro. Kolmen lajin jälkeen hän oli vasta neljäntenä neljä pistettä johtoa pitäneiden Jon Pall Sigmarssonin ja Tom Mageen takana. Seuraava laji oli kilpailun käännekohta. Geoff Capes voitti tapansa mukaan rekanvedon, mutta nuori Jon Pall Sigmarsson jäi lajissa vasta viimeiselle sijalle. Näin piste-ero kärkeen oli enää vain kaksi pistettä. Capes voitti painonheiton ja kärkkyi kilpailun kärkipaikkaa. Viimeisessä lajissa lastauksessa moni kilpailija hyytyi aika pahasti. Capes vei väkisin kaikki säkit paikoilleen, mikä takasi hänelle mestaruuden. Rehtiä urheiluhenkeä osoittaen Jon Pall Sigmarsson ryntäsi onnittelemaan Capesia, vaikka eroa kertyi vain 1,5 pistettä Sigmarssonin sijoittuessa hopealle.

Vuoden 1984 kilpailu ratkesi tavallaan jo ensimmäisessä lajissa, kun Sigmarsson voitti yllättäen rekanvedon ja Capes sijoittui vasta kolmanneksi. Kilpailun loppujärjestys oli sama kuin ensimmäisessäkin lajissa. Sigmarsson kultaa, Wolders hopeaa ja Capes pronssia. Sigmarsson huusi kilpailun loppupuolella, että kuningas on menettänyt kruununsa! Tällä hän viittasi hallitsevaan mestariin Geoff Capesiin.

2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana!

2009.06.11 - Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta - Suomen voimamiesurheilun isät

2007.01.28 - Ab Wolders - maailman nopein voimamies 

2006.11.07 - Bill Kazmaier - Alabaman härkä

2006.10.08 - Jon Pall Sigmarsson - nelinkertainen maailman vahvin mies 

"Kuningas ei ole kuollut!"
Vuonna 1985 kilpailu aloitettiin jälleen rekanvedolla. Capes voitti lajin Sigmarssonin sijoittuessa vasta kuudenneksi. Tässä lajissa tilanne oli palautunut ennalleen. Maastanostossa Sigmarsson sai yllättävän vähän etua Capesiin. Hollannin väkivahva Cees de Vreugd voitti lajin. Sigmarsson oli jaetulla toisella sijalla ja Capes heti perässä neljäntenä. Kilpailu eteni tasaisesti ja vaikka Sigmarsson voittikin viimeisen lajin, niin Capes voitti kilpailun 1,5 pisteen erolla. Kilpailun ratkettua Geoff Capes huusi: "Kuningas ei ole kuollut!"

”Minulla on tuossa iso ongelma, 170-kiloinen ongelma - Geoff Capes.”
Viimeistä kertaa Capes osallistui Maailman Vahvin Mies -kilpailuihin vuonna 1986. Hänen kovin kilpailijansa Jon Pall Sigmarsson sanoi Capesista ennen kilpailun alkua: ”Minulla on tuossa iso ongelma, 170-kiloinen ongelma - Geoff Capes.” Capes aloitti voittamalla paraatilajinsa rekanvedon ennen Sigmarssonia. Kahdessa seuraavassa lajissa hän oli toinen Sigmarssonin jälkeen. Capes voitti autonkaadon ennen maailman nopeinta voimamiestä Ab Wolderssia. Sigmarsson jätettiin lajissa kompuroinnin jälkeen kolmanneksi. Sigmarsson ratkaisi kilpailun edukseen viimeisissä lajeissa, mutta kuitenkin hopeaa Geoff Capesille. Capes sanoikin lopussa, että ikävä kyllä Sigmarsson vei taas MINUN tittelini.

Teksti: Kirmo Varvikko

Linkki
http://strongestman.billhenderson.org/bios/capes.html
 
Geoff Capes
Kotimaa Englanti
Pituus 197 cm
Paino 145 - 170 kg
Paras kuulatulos 21,68 m


2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana!

2009.06.11 - Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta - Suomen voimamiesurheilun isät

2007.01.28 - Ab Wolders - maailman nopein voimamies

2006.11.07 - Bill Kazmaier - Alabaman härkä

2006.10.08 - Jon Pall Sigmarsson - nelinkertainen maailman vahvin mies